Joskus tuntuu että olen kuin lastentarhassa, tai peruskoulussa. Joudun sietämään lapsellisia, ala-arvosia puheita päivän ajan. Yleensä olen omissa ajatuksissani ja annan asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En jaksa antaa niille minkäänlaista arvoa. Mutta nyt viime aikoina on ollut liikaa vaikeita asioita käsiteltävänä, että kaikki alkaa käydä hermoille.

Ihminen jonka kanssa yleensä teen töitä on käyttäytynyt aina minua kohtaan määräilevästi ja kiusaten. Hän ei arvosta minua yhtään ja näyttää sen. Olen tottunut siihen ja olen päättänyt etten anna hänen teoilleen mitään arvoa. Mutta tänään minua ihmetytti suuresti tämän aikuisen naisen käytös. Kun jokin asia häntä kovasti suututti, hän purki sen minuun. Tavarani lentelivät pöydiltä ja minua kohdeltiin kuin minulla ei olisi mitään sananvaltaa missään asiassa. Siinä vaiheessa minulta keitti yli ja poistuin paikalta. Tämä ihminen on kuitenkin niin narsisti, ettei huomannut omissa teoissaan mitään väärää. Niinhän se aina on. 

Menin rauhoittamaan itseäni ja en voinut olla ajattelematta: miksi minä toistan tätä samaa kaavaa? Roikun sellaisten ihmisten kanssa jotka vain satuttavat ja loukkaavat. Alistun kaikkeen ja annan heidän kohdella minua huonosti. En osaa sanoa ei. Jotenkin minusta tuntuu että minulla ei ole oikeutta olla onnellinen nyt, koska minulla on kaikki mennyt niin hyvin tähän asti. Perhesuhteeni ovat olleet hyvät ja minulla oli hyvä lapsuus. Ja miksi päädyn aina sellaisten ihmisten piiriin, joilla ei sitä ole ollut? Ja toimin heidän nyrkkeilysäkkinään, koska minua on niin helppo vihata?

Onneksi pääsen toiselle työmaalle jo huomenna ja vietän vähemmän aikaa näiden ikävien ihmisten parissa. Toivon kuitenkin että tämä työpaikka vaihtuisi lopullisesti. Ja kun se joskus tapahtuu, kukaan ei varmasti kaipaa.

En osaa enää luottaa uusiin, tai vanhoihin tuttuihin. Kaikki tuntuu kääntyvän minua vastaan. Ne ihmiset joihin ennen luotin ovat jossain kaukana tai minut jo unohtaneet. En uskalla antautua kenellekään ihmiselle, nauttia kenenkään ihmisen seurasta ja nauraa. Satutan itseni taas kuitenkin.