tiistai, 2. lokakuu 2012

Väärässä seurassa

Joskus tuntuu että olen kuin lastentarhassa, tai peruskoulussa. Joudun sietämään lapsellisia, ala-arvosia puheita päivän ajan. Yleensä olen omissa ajatuksissani ja annan asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En jaksa antaa niille minkäänlaista arvoa. Mutta nyt viime aikoina on ollut liikaa vaikeita asioita käsiteltävänä, että kaikki alkaa käydä hermoille.

Ihminen jonka kanssa yleensä teen töitä on käyttäytynyt aina minua kohtaan määräilevästi ja kiusaten. Hän ei arvosta minua yhtään ja näyttää sen. Olen tottunut siihen ja olen päättänyt etten anna hänen teoilleen mitään arvoa. Mutta tänään minua ihmetytti suuresti tämän aikuisen naisen käytös. Kun jokin asia häntä kovasti suututti, hän purki sen minuun. Tavarani lentelivät pöydiltä ja minua kohdeltiin kuin minulla ei olisi mitään sananvaltaa missään asiassa. Siinä vaiheessa minulta keitti yli ja poistuin paikalta. Tämä ihminen on kuitenkin niin narsisti, ettei huomannut omissa teoissaan mitään väärää. Niinhän se aina on. 

Menin rauhoittamaan itseäni ja en voinut olla ajattelematta: miksi minä toistan tätä samaa kaavaa? Roikun sellaisten ihmisten kanssa jotka vain satuttavat ja loukkaavat. Alistun kaikkeen ja annan heidän kohdella minua huonosti. En osaa sanoa ei. Jotenkin minusta tuntuu että minulla ei ole oikeutta olla onnellinen nyt, koska minulla on kaikki mennyt niin hyvin tähän asti. Perhesuhteeni ovat olleet hyvät ja minulla oli hyvä lapsuus. Ja miksi päädyn aina sellaisten ihmisten piiriin, joilla ei sitä ole ollut? Ja toimin heidän nyrkkeilysäkkinään, koska minua on niin helppo vihata?

Onneksi pääsen toiselle työmaalle jo huomenna ja vietän vähemmän aikaa näiden ikävien ihmisten parissa. Toivon kuitenkin että tämä työpaikka vaihtuisi lopullisesti. Ja kun se joskus tapahtuu, kukaan ei varmasti kaipaa.

En osaa enää luottaa uusiin, tai vanhoihin tuttuihin. Kaikki tuntuu kääntyvän minua vastaan. Ne ihmiset joihin ennen luotin ovat jossain kaukana tai minut jo unohtaneet. En uskalla antautua kenellekään ihmiselle, nauttia kenenkään ihmisen seurasta ja nauraa. Satutan itseni taas kuitenkin.


perjantai, 28. syyskuu 2012

Seitissä vai siimana?

Mitä tekisitte, jos saisitte monen vuoden yhdessä olon jälkeen kuulla jotain, mikä järisyttää ajatusmaailmaa ukkosen lailla? Tämä asia tulee aivan yllätyksenä nurkan takaa, josta sinulla ei ole ollut aavistustakaan. Sen kuultuaan ymmärrät viimein montakin asiaa, joihin niin monet kerrat on jäänyt vastaukset saamatta.

Olet siinä, siivoat ja järjestelet. Teet sitä mitä olet aina tehnyt, selaat laskuja, otat välistä mainokset ja viet roskiin. Yrität pitää parisuhteen koossa pitämällä huolta, myös miehen sotkuista.

Ja pam. Se on siinä. Asia, josta et tiennyt mitään vielä hetki sitten. Asia jota sinun ei koskaan olisi saanut tietää. Asia joka johtaa huolestuneisiin kysymyksiin, hetki hetkeltä kasvavan huolen valtaan ja lopulta äkkipudotuksen kaltaiseen mielentilaan: Mitä tämä on?

Asiasta ei voida edes puhua. Jyrkkä vastaus huolestuneisiin kysymyksiini on: "Miksi sinun piti mennä koskemaan minun papereihin. Sinun ei pitänyt koskaan saada tietää. Se on nyt sinusta kiinni, onko meillä yhteistä tulevaisuutta."
Vaikea tuohon on mitään sanoa. En edes tiedä mikä tämä asia on, mistä se tuli ja miksi, tiedän vain että sillä on rahan kanssa tekemistä. Olen hämmentynyt enkä tiedä mitä ajatella tästä ihmisestä enää.

Luulet tuntevasi toisen ihmisen, mutta sitten kaikki seinät kaatuvat päälle ja jäät loukkuun. Ja siitä syytetään sinua, että kaadoit koko korttitalon, jota niin kovasti yhdessä yrititte rakentaa. Nyt ymmärrän paremmin miksi tämä kaikki on ollut yhtä suossa juoksemista koko ajan. Miksi tietyistä asioista ei koskaan saanut kysyä. Miksi jokin asia oli aina itsestään selvää. 

Minä todella rakastan tätä ihmistä, enkä halua tämän erottavan meitä. Minä en vain voi hyväksyä hänen tapaansa hoitaa asioita. Miten hänen vaitonaisuutensa muka säästää minut siltä, mikä joskus hamassa tulevaisuudesa tulee vastaan kuitenkin? Eivät ongelmat häviä mihinkään vaikka työntäisit ne, kuin mainoslehdet, jonnekkin kaapin perälle lojumaan.

Voiko luottaa ihmiseen, joka salaa sinulta raskaita asioita? Hänen mielestään ne eivät kuulu minulle. Minä olen luvannut jakaa elämäni hänen kanssaan, eikö vaikeiden asioiden jakaminenkin kuulu parisuhteeseen? Vai pitääkö niistä aina vaieta? Miten voi elää sen tiedon kanssa, että rakkaalla on vakava ongelma, johon et voi itse mitenkään vaikuttaa? Mitä tehdä.

Minä hävytön en aina ymmärrä
Sä et ollut vielä kahtakymmentä
Minä sekava ja niin myös Eurooppa
Sekava

Joka päivä tuli uutta infoa
Pelottavaa sekä ristiriitaista
Olin rakastunut umpihullu
En välitä, kelasin

Oli jäniksen vuosi

Ensin pamahti ja lujaa Norjassa
Minä tulin joltain festivaaleilta
Sinä vapisit lehden lailla
Radio rätisi

Mä en tiennyt enää mihin tarttua
Pikavippejä, potkut duunista
Sinä romahdit ja kesä loppui
Torilla tapeltiin

Oli jäniksen vuosi
Oli jäniksen vuosi

Oli jäniksen vuosi
Enkä tiennyt oonko seitissä vai siimana
Niin solmussa kuin verkot usein on
Oli jäniksen vuosi
Vailla perusturvaa
Harha askel, velkakriisi
Vuosi omanarvon tunnoton
Oli jäniksen vuosi

Minä typerys en aina ymmärrä
Sä et ollut vielä kahtakymmentä
Minä vanhempi ja rikkinäinen rasia
Avattu

Tuli päähän joka rintamalla
Olin tukevasti taivasalla
Pian koditon ja nyyh niin apee
Toveri

Oli jäniksen vuosi
Oli jäniksen vuosi

Oli jäniksen vuosi
Enkä tiennyt oonko seitissä vai siimana
Niin solmussa kuin verkot usein on
Oli jäniksen vuosi
Vailla perusturvaa
Harha askel, velkakriisi
Vuosi omanarvon tunnoton

Nyt on sinusta vain muisto jäljellä
Enkä tiedä edes ootko hengissä
Minä pysyttelin yksin
Niinkuin elävä toteemi

Olen kasassa ja Keski-Suomessa
Eri näköisenä, enkä paljasta
Kadun nimeä
Se koiraa muistuttaa

Älä ole mulle katkerasti
Minä yritin ja loppuun asti
Toivon jumalaisen intervention
Älä ole muhun pettyneesti
Minä katosin ja aika seesti
Jäljet hangessa kuin jyrkän korpelon

Oli jäniksen vuosi
Enkä tiennyt oonko seitissä vai siimana
Niin solmussa kuin verkot usein on
Oli jäniksen vuosi
Vailla perusturvaa
Harha askel, velkakriisi
Vuosi omanarvon tunnoton

Älä ole mulle katkerasti
Minä yritin ja loppuun asti
Toivon jumalaisen intervention
Älä ole muhun pettyneesti
Minä katosin ja aika seesti
Jäljet hangessa kuin jyrkän korpelon

Oli jäniksen vuosi
Oli jäniksen vuosi


-Samuli Putro, Jäniksen Vuosi

torstai, 27. syyskuu 2012

Ei otsikkoa

Uuvuttaa. Nämä sateiset päivät, jotka hämärtyvät pimeiksi syysilloiksi kuluttavat minut. Haalistun päivä päivältä. Kohta olen näkymätön, kun syksy muuttuu talveksi ja luonto harmaantuu.

Olen kyllästynyt kantamaan kaiken taakan harteillani. Luulin, että kun  löydän hänet, suuri kivi vierii sydämeltäni ja antaa minun hetken rakastaa ja olla rakastettu. Luulin että saan valoa ainaiseen pimeyteeni. Apua.

Miten tämä voi tuntua niin helvetin pahalta? Kun pitkän yhdessä olon jälkeen tuntuu että ei enää edes muista, miksi tässä vielä yhdessä asutaan. Pitikö meidän perustaa perhe? Hankkia kunnon työ ja muutaa omaan taloon asumaan?
Mitä se oli? Vai onko tämä vain lasten kotileikkiä?

Tuntuu siltä kuin villieläin rämisyttäisi häkkinsä ovea pääni sisällä. Pakko päästä pois. Pakko päästä pois.

Pelkään että muserrun oman ristini alle. Pelkään että jalkani eivät kanna enää kauan.

Joskus syytän itseäni. Tätähän sinä halusit. Halusit tietää miltä tuntuisi se ensimmäinen. Nyt tiedät sen.

Niin. Nyt minä tiedän paljon paremmin.

Älä puhu sille jätkälle
älä katso sinne päin
Turha viatonta esittää
kai vittu mä nyt näin
Koitatko sä minut nolata
tai mua alistaa

Kaikkien nähden

Mitä sil on muka paremmin?
Mitä sil on enemmän?
Eihän toi oo hyvännäkönen
tai edes kätevä

Jos sä koitat minut nolata
koitappa kotona
ei kaikkien nähden
Ei kaikkien nähden

EI liiku luoja tällä puolella yön
Opit kyllä sen,
olen ensimmäinen.
Enkeli on rautasoljessa vyön
tunnet kyllä sen
kuka on ensimmäinen

Mä en mielelläni tätä tee
tuntuu musta pahalta
Kun et pysy siinä lähellä
sä minut pakotat
Sä et tiedä vielä rajojas
mutta opit kyllä ne
Kaikkien nähden

Ei liiku luoja tällä puolella yön
opit kyllä sen
olet ensimmäinen
enkeli on rautasoljessa vyön
tunnet kyllä sen
kuka on ensimmäinen

Mä en ole kato typerä
et voi mua jallittaa
Kaikkien nähden

EI liiku luoja tällä puolella yön
opit kyllä sen
Enkeli on rautasoljessa vyön
Tunnet kyllä sen
kuka on ensimmäinen
ensimmäinen
kuka on ensimmäinen

-Zen Cafe, Ensimmäinen

tiistai, 25. syyskuu 2012

Friends will be friends

Aloitan minulle arimmasta aiheesta. Ystävät ja luottamus.

Olen aina ollut koulukiusattu. En muista aikaa jolloin en olisi ollut yksin ja itkuinen. Pahinta on se kun, kukaan ei halua edes tuntea sinua. Ihan kuin olisit tehnyt jotain järjettömän pahaa. Syytin aina koululaitosta, syytin opettajia jotka eivät tehneet asialle mitään. Mutta lopulta tajuan että ongelma on aina ollut tässä. Ystävissä.
Missä ne olivat kun tarvitsin heitä kaikkein eniten.

Koska olin niin yksin, tartuin helposti sellaisen ihmisen käteen, joka halusi minusta vain hyötyä. Ja vain siksi etten olisi enää yksin. Vaikka se tiesikin  että jouduin tekemään kaikenlaista mitä en olisi halunnut tehdä. Minun kiroukseni on hyväuskoisuus. Toivo että se toinen ihminen oikeasti välittää minusta ja arvostaa minua. Ja kun tajuan miten harhaan olen kulkenut, menen omaan kuoreeni ja koetan lakata olemasta.  Leikin kuollutta. Haluan maailman unohtavan minut.

Kunnes tulee joku toinen.

Ja sama kierre alkaa uudestaan.

Muutaman kerran olen oikeasti uskonut siihen harhaan, että minulla on ystäviä. Olen ollut mukana monessa. Olen aina siellä, kun minua on pyydetty apuun. Mutta kun pyydän vasta palvelusta, tulen saamaan vain kylmiä katseita.

Olen saanut tarpeekseni ystävistä. Ystävyys on yliarvostettua. Ystävyys ei kestä halki elämän.

Ainakaan minun kohdallani.