Uuvuttaa. Nämä sateiset päivät, jotka hämärtyvät pimeiksi syysilloiksi kuluttavat minut. Haalistun päivä päivältä. Kohta olen näkymätön, kun syksy muuttuu talveksi ja luonto harmaantuu.

Olen kyllästynyt kantamaan kaiken taakan harteillani. Luulin, että kun  löydän hänet, suuri kivi vierii sydämeltäni ja antaa minun hetken rakastaa ja olla rakastettu. Luulin että saan valoa ainaiseen pimeyteeni. Apua.

Miten tämä voi tuntua niin helvetin pahalta? Kun pitkän yhdessä olon jälkeen tuntuu että ei enää edes muista, miksi tässä vielä yhdessä asutaan. Pitikö meidän perustaa perhe? Hankkia kunnon työ ja muutaa omaan taloon asumaan?
Mitä se oli? Vai onko tämä vain lasten kotileikkiä?

Tuntuu siltä kuin villieläin rämisyttäisi häkkinsä ovea pääni sisällä. Pakko päästä pois. Pakko päästä pois.

Pelkään että muserrun oman ristini alle. Pelkään että jalkani eivät kanna enää kauan.

Joskus syytän itseäni. Tätähän sinä halusit. Halusit tietää miltä tuntuisi se ensimmäinen. Nyt tiedät sen.

Niin. Nyt minä tiedän paljon paremmin.

Älä puhu sille jätkälle
älä katso sinne päin
Turha viatonta esittää
kai vittu mä nyt näin
Koitatko sä minut nolata
tai mua alistaa

Kaikkien nähden

Mitä sil on muka paremmin?
Mitä sil on enemmän?
Eihän toi oo hyvännäkönen
tai edes kätevä

Jos sä koitat minut nolata
koitappa kotona
ei kaikkien nähden
Ei kaikkien nähden

EI liiku luoja tällä puolella yön
Opit kyllä sen,
olen ensimmäinen.
Enkeli on rautasoljessa vyön
tunnet kyllä sen
kuka on ensimmäinen

Mä en mielelläni tätä tee
tuntuu musta pahalta
Kun et pysy siinä lähellä
sä minut pakotat
Sä et tiedä vielä rajojas
mutta opit kyllä ne
Kaikkien nähden

Ei liiku luoja tällä puolella yön
opit kyllä sen
olet ensimmäinen
enkeli on rautasoljessa vyön
tunnet kyllä sen
kuka on ensimmäinen

Mä en ole kato typerä
et voi mua jallittaa
Kaikkien nähden

EI liiku luoja tällä puolella yön
opit kyllä sen
Enkeli on rautasoljessa vyön
Tunnet kyllä sen
kuka on ensimmäinen
ensimmäinen
kuka on ensimmäinen